Siivoaminen on mukavaa ja nopeaa hommaa! Järjestää vain ensin tavarat paikoilleen. Sitten kun tavarat on paikoillaan on imurin heilauttaminen kämpässä vaivatonta. Jos tavaraa on liikaa, sitä voi nakata roskikseen. Mutta yleensä siivoaminen on kokonaisvaltaisempaa kuin mitä ajatellaan.
Se on kyllä ihan älytöntä miten jengi jaksaa sotkea, varsinkin nämä eläimet tai pienet ihmiset. Siivouksien suhteen pärjää helpolla kun ei kerää turhaa tavaraa, ja järjestää välillä tavaroita paikoilleen.
Ongelmana on että kun olen järjestänyt omat tavarani paikoilleen, tyhjä tila täyttyy toisten tavaroista. Sitä monta vuotta katselleena toteaa ettei jaksa enää siivota omia tavaroitaankaan pois koska parempi että pöytä on täynnä oma kamaa minkä voi siirtää sivuun jos kaipaa tyhjää tilaa jollekin projektille, kuin toisten tavaraa mihin ei kuulemma saa koskea, enkä oikeastaan haluaisikaan koskea koska enemmän kuin vihaan omien sotkujen siivoamista, vihaan toisten ihmisten sotkujen siivoamista.
Mutta oisko siis ihan ok jos heitän näiden muiden täällä samassa asunnossa asuvien lattialla ja pöydillä lojuvat tavarat roskiin? Saanko sanoa että se oli sun idea? :D
Satunnaisesti mua on ahistanut niin paljon täällä oleva tavara välillä että kun istun pöydän ääreen ja nojaan omiin pikkukätösiini (paskat nämä mitkään pienet ole kun hiton isot lapiot!) ja alan valua siitä pöydälle niin että hupsis vaan ne toisten kamat tipahtelee alas kun mun kädet toimii vähän niinkuin aura-auton aurana. Tollanen käytös ei lähtökohtaisesti herätä hyviä viboja, varsinkin kun niillä tavaroilla on tapana mennä rikki kun ne tipahtaa lattialle. Mutta kun mun mielestä riittää se että kaks kertaa (ekaks joskus vuonna 2008 ja tokaks ehkä 2014) totesin että "Vittu ku vihaan tätä krääsän määrää niin ettei pysty helposti edes siivoomaan." pitäis riittää. Ei sitä nyt jatkuvasti lähetä sitä samaa asiaa muistuttelemaan. :D
Se on just näin! :D Muiden tavarat ne lojuu, ja sitten omatkin.
mutta pitäiskö itse näyttää vaan mallia.
Ja joskus pitää siivota myös muidenkin jälkiä.
Siitä saa kyllä palkinnon ;)
Sitä palkintoa odotellessa... :)